Kimmo Jantunen, KTM, yMBA, HHJ, on nimitetty osakkaaksi Multimentor Oy:hyn 24.2.2020 alkaen. Jantunen liittyy samalla Suomen Yrityskehitys Oy:n riveihin asiantuntijaksi. Jantusella on monipuolinen tausta liikkeenjohdon, talousjohdon, laskentatoimen ja rahoituksen alueilta sekä hallitustyöstä. Tällä hetkellä hän toimii 11 yrityksen hallituksessa Keski-Suomessa ja pääkaupunkiseudulla. Multimentor Oy:ssa Jantusen monipuolista asiantuntemusta hyödynnetään kehittämishankkeissa.
”Olemme etuoikeutettuja saamaan Kimmon mukaan Multimentorin ja Suomen Yrityskehityksen asiantuntijatiimeihin. Hänen poikkeuksellisen monipuolinen tausta yritysjohdon tehtävistä, rahoituksesta ja hallitustyöstä hyödynnetään laadukkaiden palveluiden tuottamisessa maailmanluokan asiakkaillemme”, sanoo Multimentor Oy:n toimitusjohtaja Jukka Lassila."
Multimentor Oy on liiketoiminnan kehittämiseen hyödynnettävien sähköisten työkalujen ja -menetelmien suunnitteluun ja tuottamiseen erikoistunut yritys. Työkalujen ja -menetelmien avulla voidaan tukea eri kokoisia, eri toimialoilla ja eri liiketoiminnan vaiheissa toimivia yrityksiä heidän kehitystarpeissaan. Multimentorin tarjoamia ratkaisuja voivat hyödyntää niin hallitusammattilaiset, yrityksen liikkeenjohto kuin eri kehitysorganisaatiot ja -asiantuntijat. Multimentor Oy on tuottanut kehitystyökaluna käytettävän yritysanalyysin mm. Kasvu Open Oy:lle. Multimentor Oy on osa yhtiöryhmää, johon kuuluvat myös Suomen Kotidata Oy, Suomen Yrityskehitys Oy sekä Ruotsissa toimiva Venture Development Nordic AB.
Lisätietoja:
Jukka Lassila Toimitusjohtaja, CEO Multimentor Oy +358(0)50 1810 Kimmo Jantunen KTM, yMBA, HHJ kimmo.jantunen@multimentor.fi +358 45 187 9833
Comments